Sarjakuva-Finlandia-tunnustuspalkinto 2017

Pilalehdet ovat suomalaisen satiirin historiassa tienraivaajia. Pilalehtien kultakautta olivat 1900-luvun ensimmäiset vuosikymmenet, jolloin lehdet ottivat kantaa päivänpolttaviin tapahtumiin ja tunnustivat poliittista väriä. Alkuvaiheessa pilalehtien suosimat satiiriset vastakkainasettelut keskittyivät kielikysymyksen ympärille. Vuosisadan vaihteessa kantavana teemana olivat Venäjän politiikka, autonomisten oikeuksien puolustus ja sortotoimet. Puoluetietoisuuden kasvaessa ja työväestön järjestäytyessä nousivat kotimaan poliittiset ristiriidat pääaiheeksi, ja pilalehdistä tuli suurlakon jälkeen poliittisten suuntausten äänitorvia ja tehokkaita mielipidevaikuttajia.

Kivistön esitelmässä käsitellään pilapiirroksia poliittisten vastakkainasettelujen ja ristiriitojen rakentajana 1900-luvun alun Suomessa. Huomiota kiinnitetään mm. kaupungistumisen ja teollistumisen vaikutuksiin yhteiskunnassa ja siihen, miten uusia sosiaalisia luokkia kuvattiin pilapiirroksissa. Satiirin aiheina olivat mm. talouskeinottelijat, nousukkaat ja ylipäänsä talouden tai työn ympärillä käydyt luokkataistelut. Esitelmässä pohditaan sosiaalisten ja poliittisten identiteettien luomista satiirisen kritiikin ja pilapiirrosten keinoin.

Sarjakuva on monimuotoinen taidemuoto, joka yhdistää sanallista ja kuvallista, eli verbaalista ja visuaalista viestintää. Tällaisen monimuotoisen viestiryppään välittäminen kielestä ja kulttuurista toiseen vaatii kääntäjältä monipuolista osaamista ja ymmärrystä, jossa kielellisen osaamisen lisäksi korostuvat myös multimodaalisuuden tulkintataidot, kuten kyky ymmärtää sarjakuvaan sisältyviä kulttuurisidonnaisia elementtejä. Kääntäminen luo tilanteita, joissa multimodaalinen kokonaisuus ensin ikään kuin hajoaa, kun kääntäjä tulkitsee kuvan ja sanan välittämät viestit erikseen, ja sitten jälleen yhdistyy, kun kääntäjä yhdistää viestit taas yhtenäiseksi kokonaisuudeksi. Kääntäjän keskeisimpiä tehtäviä on päättää, miten hän suhtautuu sarjakuvan lähtökulttuurillekin vieraisiin piirteisiin, esimerkiksi sarjakuvan monikielisyyteen.

Suomalaiset ovat ns. metallikansaa. Metallimusiikki on maassamme vientituote paitsi sellaisenaan, myös sarjakuvana: J.P. Ahosen ja K.P. Alaren Perkeros-sarjakuvaromaani sekä J.P. Ahosen strippisarjakuva Belzebubs ovat saavuttaneet kansainvälistä suosiota. Esitelmässä tarkastellaan näiden sarjakuvien suhdetta metallimusiikkiin, ja tapoja, millä ne voivat rakentaa alakulttuurin yhteisöllisyyttä taiderajojen yli. Käsitteet lainataan intermediaalisuustutkimuksesta.

Esitelmässä tutkitaan, kuinka Kati Närhen sarjakuvaromaanitrilogian (Saniaislehdon salaisuudet, 2010, Mustasuon mysteeri, 2012, Seitsemäs vieras 2015) kerronnassa rakentuu lukijan täydennettäväksi jääviä aukkoja sukupuoleen ja seksuaalisuuteen liittyvistä ilmiöistä. Närhen trilogiassa kuva haastaa sanan eikä kielellinen kerronta monesti selitä visuaalisesti esitettyä. Esitelmässä pohditaan, kuinka tällainen esitystapa toisaalta purkaa, toisaalta vahvistaa stereotypioita sekä onnistuu kuvaamaan nuoren seksuaalisuuden pohdinnan sisäisenä, yksityisenä ja vaikeasti sanallistettavana, pikemmin kuin julkisena ja jaettuna.

Esitelmä keskittyy 2000-luvulla alkunsa saaneeseen omaelämäkerralliseen ilmiöön, sarjakuvablogeihin. Suomalainen sarjakuvablogikulttuuri on maailmanlaajuisestikin varsin poikkeuksellinen sarjakuvan kentällä, sillä se hälventää rajaa taiteilijan ja harrastajapiirtäjän välillä. Kuka tahansa voi jakaa arkeaan sarjakuvien muodossa esimerkiksi sarjakuvablogit.com-portaalissa joko omalla nimellään tai turvallisen anonymiteetin takaa. Onko sarjakuvien tekemisessä ja jakamisessa jotain terapeuttista? Miksi niin monet nuoret bloggaavat nimenomaan sarjakuvamuodossa perinteisten päiväkirjamaisten blogien sijaan? Esitelmässä käsitellään kyselytutkimuksessa saatuja tuloksia: mikä on nuorten näkemys sarjakuvan tekemisen terapeuttisista mahdollisuuksista? Lisäksi sivutaan myös esitelmöitsijöiden omia kokemuksia.

Sarjakuvamuseon keräyshankkeissa kokoelmiin pyritään tallentamaan ilmiötä mahdollisimman laajasti, originaalitöiden lisäksi tiensä kokoelmiin löytävät myös erilaiset esineet ja ammattiin liittyvät välineistöt. Sarjakuvaa lähestytään ensisijaisesti ilmiönä, jossa valmis julkaisu on vain yksi osa. Näyttely- ja julkaisuhankkeissa esitellään historiallisia aineistoja ja luodaan uutta tutkimusta. Esitelmässä kerrotaan Sarjakuvamuseon kuulumisten ja ajankohtaisten tutkimushankkeiden lisäksi kokoelma-aineistoista ja tietokannoista, annetaan tutkimusvinkkejä sekä paljastetaan mistä löytyy kotimaisen sarjakuvataiteen historia.